6.9.2019
Mä oon Jiri, 24-vuotias nuori mies ja toimin tällä hetkellä Prime Salesilla myyntipäällikkönä Oulussa.
Aloitin työt Primellä vuonna 2014, 19-vuotiaana, vastavalmistuneena nuorisotyöntekijänä. Valmistuin kesäkuussa ja etsin ”oman alan” töitä kuumeisesti koko kesäkuun, mutta täältä ’’paska kaupunnista’’ ei sen alan töitä löytynyt kirveelläkään. Heinäkuun vietin sitten loman kaljan, tyttöjen ja itsetutkiskelun parissa. Heinäkuu läheni loppuaan ja tyhjänpanttina pööpöily alkoi kiristämään nuppia, joten jotakin oli tehtävä.
Siinä mä sitten vietin useamman päivän, viikonkin tai kaks, surffaillen internetin ihmeellisessä maailmassa ja mitään erikoista tai puhelinmyyntiä kummempaa ei tuntunut löytyvän. Laajensin vähän hakukriteereitä ajatellen, että kun kerta oon hyvä puhumaan, niin ehkä se puhelinmyynti vois olla ihan jees noin puoleksi vuodeksi ennen armeijan harmaita.
” Melkein kaikki ilmoitukset oli yhdeltä ja samalta firmalta, Prime Salesilta. ”
Työpaikkailmoituksia puhelinmyynnistä oli laidasta laitaan ja niissä luvattiin rahaa, mersua, huvijahtia ja kaikkea siltä väliltä. Ihan niin idiootti en ollut nuorenakaan, että oisin kaikkea uskonut. Samaisesta kusettajien valtamerestä bongasin myös pari varteenotettavaa vaihtoehtoa. Sellaisia ilmoituksia, joissa puhuttiin ihan rehellisesti. Melkein kaikki ilmoitukset oli yhdeltä ja samalta firmalta, Prime Salesilta.
Pienen nettisivututkiskelun jälkeen päätin, että sinne mä haen. Ihan vaan sen takia, että jäi niin perkeleen hyvä kuva siitä fiiliksestä, mikä siellä on. Nuorekasta, rehellistä ja ammattimaisen olosta. Samaan syssyyn päräytin kyllä hakemuksen johonkin toiseenkin saman alan lafkaan, jonka nimeä en enää edes muista. Syystä tai toisesta.
Sanoin jo työhaastattelussa, että mulla on armeijaan lähtö edessä puolen vuoden päästä ja vaan siihen asti aion paukutella kauppaa ja se kävi hyvin sekä silloiselle myyntipäällikölle kuin minullekin. Aloituspäivä koitti pikaisesti työhaastattelun jälkeen ja mä kävelin tapani mukaan rempseästi toimistolle. Ensin oli vähän koulutusta tuotteeseen liittyen ja sitten vielä yleisiä myyntijuttuja. Kaikki vaikutti ihan kivalta ja simppeliltä ja sitten vaan hypättiin luureihin.
”Tarkoitushan oli kuitenkin vain olla puolisen vuotta puhelinmyynnissä ja sitten armeijassa miettiä, että mitä sitä seuraavaksi.”
Yllättäen sitä kauppaa ei tullutkaan ihan niin helposti, kuin olin kuvitellut. Mä osasin puhua ja tykkäsin siitä. Harvemmin kuitenkaan sitten taivuttelin asiakkaita niin paljon, että kauppa olisi syntynyt, mutta tunnelma töissä oli kuitenkin enimmäkseen jees. Työkaverit olivat hauskoja ja letkeitä, eikä itse työssäkään ollut mitään vikaa. Päivätasolla sain tehtyä sen 2-3 kauppaa tasaiseen tahtiin ja sillä tuloksella en ollut toimiston paskin, mutta ei se kauaskaan käynyt. Siihen aikaan se oli mulle ihan fine, koska tarkoitushan oli kuitenkin vain olla puolisen vuotta puhelinmyynnissä ja sitten armeijassa miettiä, että mitä sitä seuraavaksi.
Armeijasta en sen enempää mainitse, muuta kuin, että siellä kyllä kasvaa niin kuin osa ihmisistä väittääkin. Tosin ei siellä aikuiseksi kasva. Siellä kasvaa vaan siihen suuntaan mihin itse pyrkii kasvamaan. Mä olin aina halunnut menestyä, voittaa ja olla paras, mutta mun ainoana esteenä oli aina kuitenkin ollut ylimielisyys. Siitä mä kasvoin pois.
Armeijan jälkeen tuloja ei ollut ja kaikki vähäiset säästötkin oli kulutettu; oli pakko saada rahaa. Tsekkasin jälleen kerran työpaikkailmoituksia ja aika lailla samalta näytti; ei oman alan töitä, mutta puhelinmyyntiä tarjolla entistä enemmän. Ihan hauskaa ja helppoa se oli ollut ja kokemus Prime Salesista oli erittäin positiivinen. Pistin jälleen kerran hakemuksen menemään ja läpyttelin heti seuraavana päivänä työhaastatteluun. Sillä kertaa mä olin kuitenkin lähtenyt kehittymään ja voittamaan ja kaiken lisäksi mun oli pakko tehdä rahaa.
”Kaikki oli kiinni vaan siitä, että mun oli pakko ja mä HALUSIN.”
Muutamat asiat oli muuttunut tuotteeseen liittyen ja koulutusohjelma oli monipuolistettu sekä parannettu, joten jälleen kerran lähdettiin alkukoulutuksen kautta liikkeelle. Uusi tuote haltuun, perusasioiden kertaus ja luureihin takomaan rautaa. Homma lähti heti rullaamaan ja nyt ei enää kyse ollut vain 2-3 kaupasta, koska se ei yksinkertaisesti olisi vaan enää riittänyt. Mun oli pakko tehdä enemmän ja sain tason nousemaan suoraan sinne 6-7 kauppaan päivässä. Eka kuukausi tuli täyteen ja mulla oli suunnilleen 130 kauppaa paukuteltuna, eikä se oikeasti vaatinut mitään muuta, kuin ne samat perusasiat, kuin ennen armeijaakin. Toki oikeanlaisella asenteella ja halulla höystettynä. Kaikki oli kiinni vaan siitä, että mun oli pakko ja mä HALUSIN.
Neljä vuotta tässä on nyt vierähtänyt armeijan jälkeisellä myyntiuralla. Ensimmäiset kolme kului enimmäkseen ihan sen perustyön parissa; myyntiä, myyntiä ja myyntiä. Matkan varrella tällä Oulun toimistolla on näkynyt kaikenlaista kulkijaa ja lähes poikkeuksetta kaikki on ollut mukavia tyyppejä. Huonoja myyjiä, hyviä myyjiä ja huippumyyjiä. Silloin tällöin itsekin saatan sanoa kuuluvani viimeiseen, en sillä, että kehuskelisin, vaan yksinkertaisesti siksi, että ammattitaitoni sekä maailmankuvani puolesta olen sitä.
Kolmisen vuotta mä tosiaan vaan luukutin kauppaa, en sen takia, etteikö musta olisi ollut muuhun, vaan koska mä rakastin sitä ja rakastan edelleen; mä rakastan myyntiä. Mä rakastan sitä, kuinka saan asiakkaan nauramaan ja päästään yhteisymmärrykseen. Mä rakastan sitä, kun saan argumentoida, vääntää ja voittaa. Mä rakastan sitä, kun kauppakello kilahtaa ja saa hetken aikaa tuntea itsensä voittamattomaksi. Mun koko elämä on myyntiä, myyntiä ja myyntiä. Niinhän se on toki kaikilla. Erilaisissa muodoissa vaan.
”Eli toisin sanoen, tyhjä toimisto odotti ottajaansa. Minua.”
Kolmannen luukutusvuoden aikana mä otin haltuun vastuumyyjän tehtävät ja vastuumyyjänä koin tehtäväksi enimmäkseen olla esimerkkinä, tsempata ja auttaa muita parempiin tuloksiin. Kannoin toki huolen myös siitä, että toimisto ei pala tai kukaan ei kuole, silloin kun päälliköitä taikka johtajia ei ollut paikalla. Mun aikakausi vastuumyyjänä oli hyvin lyhkäinen pyrähdys. Muutaman kuukauden kuluttua siitä, kun otin vastuumyyjän viitan haltuuni, toimistomme silloinen myyntipäällikkö poistui Primeltä syksyn pimeyteen. Eli toisin sanoen, tyhjä toimisto odotti ottajaansa. Minua.
Se oli syyskuun ensimmäinen päivä vuonna 2018, kun entisen päällikön poistuminen oli virallista. Saavuin toimistolle, ja heti ensimmäisenä toimitusjohtaja kehotti tulemaan hänen huoneeseensa, ja suoraan sanottuna paiskasi tiiminvetäjän viitan harteilleni. En tiedä miksi juuri minä, mutta asiaan saattoi vaikuttaa keskustelu, jonka olin puoli vuotta takaperin käynyt toimitusjohtajan kanssa pikkujouluissa yön hämärässä, vain tupakan hehkuessa. Kysyin häneltä silloin, että mitä täytyy tehdä, jotta pääsen myyntipäälliköksi ja vastaus kuului: ”Lopeta angstaaminen.” Sen minä olin nyt tehnyt!
Myyntipäällikköä ei ollut ja mun vastuulla tiiminvetäjänä oli huolehtia tiimin tuloksesta, toimivuudesta ja totta kai, paukutella itsekin kauppaa niin paljon kuin vain lähtee. Silloin mä loistin.
Heti ensimmäisenä kuukautena mä puskin itseni tekemään enemmän ja paremmin kuin muut. Uskoin siihen, että mun esimerkki siivittää koko tiimin tuloksen nousuun ja näin kävikin. Tehtiin pitkästä aikaa tiimin kanssa loistava tulos ja oma tuloksenikin oli kaikin puolin loistavalla tasolla. Toki, myönnettäköön, että asiaa auttoi myyntikisa, jossa voittajatoimisto pääsee ulkomaille syömään, juomaan ja nauttimaan firman piikkiin. Sama meno myyntikentällä jatkui muutaman kuukauden ja mä olin tyytyväinen, vaikka olin stressaantunut ja tein enemmän töitä kuin aikaisemmin, mutta ei sillä ollut niinkään väliä. Mulla oli visio, mielikuva ja määränpää: Minä, omassa työhuoneessani työpäivän jälkeen, viskilasi kädessä, hymyillen katsomassa ikkunasta.
Puolisen vuotta siinä oli vierähtänyt tiiminvetäjänä, kun suullisesti toimitusjohtajan kanssa sovittiin, että kun vuosi vaihtuu, niin tittelikin vaihtuu. Totta kai siinä tuli mutkia matkaan, kun Oulun toimistolla käynnisteltiin uutta projektia ja siihen täytyi saada tekijöitä. Mietittiin ja tultiin siihen tulokseen, että siirryn tiiminvetäjän tittelillä vanhan tiimini kanssa tuon uuden projektin pariin ja vanha projekti Oulussa lopetetaan. Palasimme kuitenkin hiukan myöhemmin toimitusjohtajan kanssa keskustelemaan; mitä, jos sittenkin jatkamme Oulussa myös vanhaa projektia. Lähdetään nollasta ja tuodaan uusia tekijöitä. Enemmän projekteja, enemmän tekijöitä, enemmän liikevaihtoa. Niin se järkeiltiin. Ja niin se tehtiin. Rekryt avattiin loppuvuodesta ja lähes heti vuoden vaihduttua talossa oli uusi projekti rullaamassa vanhoilla tekijöillä ja vanha projekti uusilla tekijöillä. Minusta tuli myyntipäällikkö, vanhat myyjät pääsivät uuteen ja erilaiseen projektiin ja työttömät saivat töitä. Kaikki olivat tyytyväisiä. Näin se meillä, Primellä menee. Mahtavaa.
”Kukaan ei ole seppä syntyessään, eikä varsinkaan myyntimies, mutta jokaisessa sitä potentiaalia kuitenkin on.”
Aikaisempaan vedoten, väittämättä yksi parhaita puolia tällä nelivuotisella taipaleella Primellä on ollut se, että lupauksista pidetään kiinni. Annetaan jokaiselle mahdollisuus menestyä ja edetä urallaan oman potentiaalinsa mukaan. Kukaan ei ole seppä syntyessään, eikä varsinkaan myyntimies, mutta jokaisessa sitä potentiaalia kuitenkin on. Emme me vaadi keneltäkään sitä, että on valmis tai osaa jo myydä, vaan me autame löytämään ja valjastamaan se potentiaali. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ja monipuolisuudessaan, tämä työ mitä me teemme, sopii kaikille. Olit sitten vanha, nuori, nainen tai mies. Pääasia, että sä tykkäät pitää hauskaa, haluat tehdä rahaa ja haluat kehittyä. Heitä hakemus tulemaan ja puhu itsesi tuloksiin!
Jiri Mikkola, myyntipäällikkö, Oulu
Pssst. Hakemuksen saat lähetettyä näppärästi: www.primesales.fi/rekry
