fbpx
MIKSI KESÄTYÖPAIKAN VALINNASSA ONNISTUMINEN ON NIIN TÄRKEÄÄ?
12 helmikuun, 2020
Prime Sales jälleen korkeimpaan luottoluokkaan
6 toukokuun, 2020

Pohjois-Pohjanmaan Vuoden nuori yrittäjä 2020

7.4.2020

28-vuotias Joonas Puurunen on Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien Vuoden nuori yrittäjä 2020. Puurusen luotsaama yritys on oululainen Prime Sales Oy, joka on vuonna 2012 perustettu valtakunnallinen myyntiorganisaatio. Keskeinen liiketoiminta on telemarkkinointi, joka jakautuu yrityksen sisällä sekä B2C- että B2B-projekteihin. Yritys on tehnyt valtavan kasvun viimeisen kolmen vuoden aikana, työntekijämäärä on noin 130 henkilöä ja viime vuoden liikevaihto oli yli 3 miljoonaa euroa ja yrityksen toiminnan kannattavuus on hyvällä tasolla. Maaliskuussa päättyvän tilikauden liikevaihtoarvio on 4,4 miljoonaa euroa, joten kuluvalla tilikaudella on tehty taas vahvaa kasvua. Joonas Puurunen on esimerkillinen ja hyvä johtaja, joka panostaa työntekijöiden osaamiseen ja hyvinvointiin. Tämän ansiosta yritys pystyy toimimaan ammattimaisesti vaativalla telemarkkinointialalla.

Prime Sales Oy:n toiminta perustuu rohkeuteen, vastuullisuuteen ja osaamiseen. Tyytyväinen asiakas ja laadukas työnjälki ovat yrityksen toiminnan perusta. Yritys kehittää toimintaansa jatkuvasti asiakasystävällisemmäksi, jotta asiakkaat säästävät aikaa ja rahaa. Asiakkaat ovat antaneet hyvää palautetta laadukkaista myyntitapaamista, jotka Prime Sales Oy on heille tehnyt. Yritys on viime vuosina panostanut todella paljon työntekijä- sekä työnhakijakokemukseen ja tämä on näkynyt suoraan todella loistavassa työtyytyväisyydessä.

Puurunen edustaa Pohjois-Pohjanmaata valtakunnallisessa Vuoden nuori yrittäjä -kilpailussa. Kilpailun voittaja julkaistaan Suomen Yrittäjien valtakunnallisten yrittäjäpäivien yhteydessä lokakuussa Jyväskylässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

TÄYTÄ HAKEMUS