Palkintomatkalla Bulgariassa

07.10.2019

Huhtikuu oli inspiroiva ja vähän verinen myyntikuukausi. Tiedettiin jo valmiiksi, että saadaan hyökätä kisaamaan jonkinlaisesta ulkomaanmatkasta, mutta lopulliset viralliset säännöt julkaistiin vasta 1. päivä. Se toi kevääseen pientä kärsimättömyyttä, kun oli jo valmiiksi päättänyt voittaa ja olisi halunnut valmistautua kaikin mahdollisin keinoin ensimmäiseen kisapäivään. Mikään palkinto ei ole tähän mennessä motivoinut niin paljoa kuin matkat – eikä kyse ole pelkästään siitä, että rakastan reissaamista, vaan myös siitä, että juuri Primen porukan kanssa tietää jo valmiiksi reissujen olevan timanttisia.

”Jokaiselta toimistolta kaksi eniten rasteja kerännyttä myyjää pääsi lähtemään maailmalle. ”

Kisahan oli loppupeleissä tosi oikeudenmukainen ja hyvin suunniteltu, eli jokaiselle myyjälle oli alkuvuoden tulosten perusteella asetettu henkilökohtainen päivätavoite, ja joka päivä kun tavoitteen sai painettua kasaan, pääsi piirtämään rastin seinälle. Matkarasti. Jokaiselta toimistolta kaksi eniten rasteja kerännyttä myyjää pääsi lähtemään maailmalle. 

Ja sieltähän se palkintosija sitten tuli. Vaati välillä ylitöitä, että sai lähteä rasti ruudussa kotiin, mutta voittajafiilis huhtikuun viimeisenä päivänä maistui just niin hyvältä kuin oli kuvitellutkin. Vähän myöhemmin saatiin vielä kuulla, ettei lähdettäisikään oletetulle viikonloppureissulle johonkin lähimaille, vaan kokonaiseksi viikoksi Bulgarian lämpöön all inclusive -hotelliin, eikä mikään voitto ole saanut innostumaan tällä tavalla. Ihan mahtavaa. 

” Täydellinen paketti, koska sillä porukalla myös työnteko oli valtavan inspiroivaa.”

Näin ollen syyskuun alussa yhteensä 11 huippumyyjää eri toimistoilta suuntasi kohti Helsinki-Vantaata ja seikkailu alkoi. Ensimmäinen yö nukuttiin – osa enemmän ja osa vähemmän, kuten koko reissun ajan – vielä Suomen puolella lentokenttähotellissa, aamulla kasattiin itsemme koneeseen ja ennen puoltapäivää oltiinkin jo ihan eri maisemissa valmiina viettämään viikonloppua. Hommahan oli suunniteltu niin, että ensin lomaillaan, sitten tehdään muutamana päivänä muutama tehokas tunti töitä ja sitten vielä lomaillaan täysillä loppuviikko. Täydellinen paketti, koska sillä porukalla myös työnteko oli valtavan inspiroivaa.

Suurimmalle osalle päivistä oli yhteistä ohjelmaa kehiteltynä, mutta yhtä lailla todella paljon vapaata aikaa käytettävissä niin kuin itse halusi. Illalliselle mentiin monesti koko porukalla, siitä yleensä jatkettiin drinkeille jollekin hotellin terasseista ja siitä sitten halukkaat casinon kautta yökerhoihin, ja toiset halukkaat valmistautumaan unien kautta heti ensimmäisten auringonsäteiden vastaanottoon. Altaillahan on aina kiva viettää aikaa ja onhan se nyt iso bonus, kun kaikki kuuluu samaan pakettiin eli ei tarvitse kantaa lompakkoa mukana, kun käy nappaamassa allasbaarista juomista – ja tässä tapauksessa koko paketti ei ylipäätään maksanut itselle yhtään mitään, koska sen oli voittanut. Sitä tuli mietittyä pitkin viikkoa. Casino-visiitit ei toisaalta olleet ihan kaikille pelkkää voittoa, mutta kiva niillekin on nauraa.

” Tehtiin loistavalla yhteishengellä kovaa tulosta ja oli kiva huomata, että saman fiiliksen sai tuotua mukanaan Suomeen ja jaettua niillekin myyjille, jotka eivät olleet reissussa mukana.”

Itse työpäivät Bulgariassa olivat oikeasti superhauskoja. On jo lähtökohtaisesti kivaa vaihtelua päästä luureihin välillä jossain muualla kuin omalla tutulla toimistolla ja työskennellä muiltakin toimistoilta tulleiden myyjien kanssa. Tällä porukalla oli valtava määrä ammattitaitoa ja eri persoonilla omat keinonsa tehdä huipputulosta, joten jokainen sai toisiltaan paljon uutta energiaa ja uusia aseita myös kotiin vietäväksi. Myös ihan omanlaisensa kaupanhimo ja näyttämisenhalu olivat koko ajan myynnissä läsnä ja kaikille päiville laitettiin vielä pystyyn myyntikisat mukavankokoisilla rahapalkinnoilla, joten sekin buustasi hommaa entisestään. Tehtiin loistavalla yhteishengellä kovaa tulosta ja oli kiva huomata, että saman fiiliksen sai tuotua mukanaan Suomeen ja jaettua niillekin myyjille, jotka eivät olleet reissussa mukana. Sama draivi jatkui siis vielä reissun jälkeenkin.

Tehtiin me tietysti paljon muutakin kuin kauppaa! Banana Ride oli viikon yksi ehdoton kohokohta; en ollut ennen sitä kokeillut, mutta rakastin heti sitä tunnetta, kun samaan aikaan pelkäsi henkensä edestä ja nautti ihan järjettömästi. Vastapainoksi käytiin rentoutumassa hieronnoissa, ottamassa aurinkoa, shoppailemassa lukemattomilla kojuilla ja ostoskeskuksessa sekä pidettiin muun muassa minigolf-turnaus. Hotellin ruoka oli hyvää ja oli niin helppoa kävellä suoraan valmiiseen pöytään aamupalalle, lounaalle ja illalliselle – pari kertaa toki tuli syötyä muuallakin. Kokonaisuudessaan oli kyllä todella rentouttava viikko.

Luulen, että ihan joka työpaikassa ihmiset eivät innostuisi ajatuksesta viettää koko viikko työkavereidensa kanssa samassa paikassa, mutta me olemme kyllä onnistuneet tosi kiitettävästi löytämään ne parhaat tyypit juuri meille töihin. Näiden kanssa lähtisi ihan mihin tahansa. Kiitos siis Bulgarian Sunny Beach ja kiitos Prime Sales! Arkikin on kivaa, mutta tieto siitä, että kaikkea spesiaalia on vähän väliä tarjolla niin kisojen kuin muidenkin aktiviteettien muodossa, pitää motivaation korkealla eikä tylsää ehdi tulla hetkeksikään.

Tiina Saarela, Hämeenlinna

Avoimet työpaikat ja vapaat tehtävät

Prime Sales on yli 10 vuotta toiminut myyntiorganisaatio, joka on ehdoton alansa edelläkävijä ja toiminnan kasvun tueksi haluamme nykyisten 150 Primeläisen joukkoon uutta verta Hämeenlinnaan!
Nuku aamulla hieman pidempään ja nauti aamukahvi kotona ennen työpäivän alkua, oma rauha tekemiselle, mutta silti apu on vain klikkauksen päässä.

Täytä hakemus

Miltä paikkakunnalta haet töitä?
Työtehtävä, jota haet?