fbpx

URATARINAT JA TYÖNTEKIJÄKOKEMUKSET PRIME SALES


center
SAMULI KESKIKALLIO - VASTUUMYYJÄ

SAMULI KESKIKALLIO, 29-V, TORNIO


Synnynnäinen puhuja

Samuli ”Keso” Keskikallio (29) tuli Primelle töihin syksyllä 2019, kun kaipasi omille urasuunnitelmilleen vauhtia. Suvussa ja kaveriporukassa on paljon myyntityötä tekeviä, joten ala on houkuttanut jo pitempään. Matka Primellä on ollut antoisa. Puolitoista vuotta on takana, ja olen edennyt myyntineuvottelijasta vastuumyyjäksi.
Samuli kutsuu itseään levottomaksi sieluksi. Hän on koulutukseltaan talonrakentaja, mutta työskennellyt myös armeijassa sekä palvelutaksin kuljettajana. Myös sairaanhoitajan opintoja on tehtynä viime metreille saakka.
Myyntityö on imaissut miehen mukanaan. Samuli kiittelee saaneensa Primeltä hyvät perusteet myyntiin. Olen pystynyt kehittämään itseäni rauhassa ilman turhaa painostamista. Supervoimani on aina ollut puheen tuottamisen lahja ja muiden ihmisten huomioiminen. Voin myös sanoa olevani keskivertoa mukavampi kaveri.

Yhteinen tekemisen meininki

Ylivoimaisesti parasta Primellä on Samulin mielestä yhteen puhaltamisen ilmapiiri. Tulosta tehdään yhteisen tavoitteen eteen, kuten urheilujoukkueessa. Primen asenne työntekijöitä kohtaan on Samulin mukaan myönteinen ja isällinen. Työnantaja haluaa, että kaikki me voimme hyvin. Saamme apua, kannustusta ja mahdollisuuden kasvaa.
Vastuumyyjän päätehtävänä on tietysti myynti, mutta samaan aikaan Keso huolehtii muiden myyjien perustarpeista. Pyrin kuuntelemaan, jos huolia ja murheita löytyy. On myös tärkeää kehittää itseään myyjänä ja jakaa omia elämänviisauksiaan ja oppejaan muille. Nautin vastuutehtävistä ja olen pyrkinyt ottamaan ongelmanratkojan roolin aina kun se on mahdollista.

Tahtoa itsensä haastamiseen

Työ Primellä sopii Samulin mielestä ihmiselle, joka haluaa haastaa itseään ja nauttii kilpailemisesta ja tavoitteellisuudesta. Asenteen pitää olla kohdallaan ja myös paineensietokykyä on hyvä olla.
Minulla ei ole kikkakolmosia, vaan lahjani ovat puhumisessa. Jos asiakas päästää puhumaan, kauppa on jo melko varma! Välillä pitäisi osata olla suoraviivaisempi ja yksinkertaisempi.
Parhaat muistot Primellä liittyvät päivittäisiin kilpailuihin ja niiden voittoihin, rentoon fiilikseen sekä kekkereihin. Tämän hetken kiinnostuksen kohteeni ovat itseni kehittäminen sekä fyysisesti että myös henkisesti myynnin näkökulmasta.
TÄYTÄ HAKEMUS