fbpx
ASIAKKAAN POLKU
elokuu 23, 2018
Rakkaudesta lajiin
joulukuu 5, 2018

Hämeenlinnan ensimmäinen vuosi

28.8.2018

Vuosi sitten Hämeenlinnan toimistolla leijui uutuuden tuoksua ja ilmassa väreili jännittynyt tunnelma, kun Prime Salesin viides toimisto avasi ovensa Hämeenlinnan keskustaan, meitä varten remontoituihin tiloihin. Tuolloin toimisto oli täynnä tulevia myynnin ammattilaisia ja jo kokeneita alan konkareita, joista uusi myyntitiimi muodostui. Tuosta alkuperäisestä porukasta on edelleen useita tekijöitä mukana vielä vuodenkin jälkeen ja he ovat kasvaneet toimiston mukana myynnin ammattilaisiksi.

Vuoden aikana on tapahtunut paljon. Siihen on kuulunut lukuisia muutoksia lyhyessä ajassa, epäonnistumisia, monenlaisia haasteita, mutta myös runsaasti iloa ja tietenkin onnistumisia. Alkuvaiheessa meillä oli suuria ongelmia, kun toimintatapojen tehostaminen ja yhtenäistäminen sekoitti toimintaamme voimakkaasti. Uutena toimistona emme saaneet vakiinnutettua mitään toimintatapaa ja tämmä vaati jokaiselta tiimiläiseltä kärsivällisyyttä ja kykyä sopeutua jatkuvasti muuttuvaan ympäristöön. Tiimi kuitenkin puhalsi yhteen hiileen ja saimme homman aina nopeasti raiteille, vaikka helppoa se ei ollut. Kaikesta huolimatta lähes kaikkiin tavoitteisiin on päästy eli ensimmäinen vuosi on ollut mielestäni hyvinkin onnistunut.

Vuoden aikana toimistollemme on pikkuhiljaa rakentunut mahtava vakiporukka, joiden kanssa olemme yhdessä rakentaneet tiimimme juuri sellaiseksi, kun se tänä päivänä on. Jokaisena päivänä on ilo saapua töihin, kun saa työskennellä tällaisen tiimin kanssa.
Ensi viikolla juhlistetaan tiimin kanssa ensimmäisen vuoden taivalta ja muistellaan kulunutta vuotta. Siinä yhteydessä myös asetetaan katse jo tulevaan ja uusiin tavoitteisiin.

Yhteenvetona ensimmäinen vuosi on ollut kaiken kaikkiaan hyvinkin onnistunut ja meillä on mahtava porukka, jonka kanssa on ilo työskennellä jatkossakin. Tästä mainiosta asetelmasta on hyvä aloittaa seuraava vuosi!

Jarmo Flander, Myyntipäällikkö, Hämeenlinna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

TÄYTÄ HAKEMUS