fbpx

URATARINAT

center







AINA ILOINEN HEPPATYTTÖ TORNIOSTA

OLGA HYÖPPINEN, TORNIO

Tornion ensimmäinen


Olga Hyöppinen (22) on Tornion toimistoon ensimmäinen työntekijä ja edennyt urallaan vastuumyyjän tehtäviin. Ensitunnelmat Primestä olivat hyvinkin positiiviset. Tästä työpaikasta kuulin entiseltä työkaverilta, joka on nyt siis meidän Tornion toimiston myyntipäällikkö. Toimistoa oltiin juuri silloin avaamassa Tornioon ja olin kuullut Primestä pelkkää hyvää.
Olgalla ei ollut ennen Primeä kokemusta telemarkkinoinnista, mutta myyntityö oli tuttua lähes kolmen vuoden ständityöskentelystä. Tottakai itselläkin oli omat ennakkoluulot ja jotain kavereiden kokemuksia puhelinmyynnistä, mutta en perustanut niistä vaan päätin lähteä haastamaan itseäni ja voin kyllä sanoa että positiivisesti olen yllättynyt!

Myyntikikkana hymyily


Parhaat asiakastilanteet ovat Olgan mukaan sellaisia, joissa asiakkaan kanssa pääsee nauramaan, koska se tuo itsellekin hyvän mielen. Yksi juttu mikä on jäänyt mieleen, niin kerran juteltiin pitkä tovi lottovoittajan kanssa. Ei hän kertonut, että kuinka suuren potin on voittanut, vaikka kuinka kyselin! Arvoitukseksi jää, mutta tällekin lottovoittajalle kelpasi edullisemmat sähkölaskut! Jokaisella on oma tyylinsä tehdä kauppaa ja Olgan mielestä parasta on olla oma itsensä. Salaiseksi myyntikikaksi hän mieltää yksiselitteisesti hymyilyn. Vaikka hymyä ei puhelimesta näekään, sen kyllä kuulee!

Työ joka ei tunnu työltä


Normaali työpäivä Primellä on lähtökohdiltaan aina lähes samankaltainen. Aamu aloitetaan aamupalalla ja aamupalaverilla, päivällä ehtii rauhassa lounastaa ja päivä päättyy loppupalaveriin. Toki päivän aikana tehdään kovasti töitä, mutta hyvässä hengessä! Primellä on huippua olla töissä, koska se ei oikeastaan edes tunnu aina siltä, että tulis töihin! Primellä on töissä mahtavia tyyppejä ja on huippua, kun kaikki kannustaa toisia ja on innoissaan muidenkin onnistumisista. Työntekijöitä kannustetaan liikkumaan, esimerkiksi meillä on Tornion toimistolla käyty pelaamassa kerran viikossa sulkapalloa.
Olgan mielestä juuri tällaiset työajan ulkopuolella järjestetyt aktiviteetit ja juhlat on mahtavia, koska ne tiivistävät porukkaa ja nostavat yhteishenkeä. Työstä löytyy myös muita hyviä puolia. Lisäksi itse tykkään, että työaika on hyvä ja säännöllinen sekä viikonloput ovat aina vapaat.

Työkaverit piristävät

Olga kertoo hyvien työkavereiden olevan tärkeä osa työpaikkaa ja sen ilmapiiriä. Vaikka omalta osalta päivä olisi ollut hankalampi, työkavereiden ansiosta päivästä ei jää paha mieli. Vapaa-aika Olgalla kuluu useimmiten kotona puuhastellessa vasta-ostetun oman talon tai askartelun parissa. Tylsiä hetkiä ei pääse syntymään, koska Olga harrastaa myös ratsastusta.
TÄYTÄ HAKEMUS