fbpx

URATARINAT

center







SAVOLAISTUNUT SISSIKERSANTTI KUUSAMOSTA!

ANTTI VETELAINEN, KUOPIO

Antin tie Primelle


Sissikersantti Sodankylästä kulki tiensä ensin Oulun postikeskuksen kautta Tampereen Avikselle autovuokraamoon töihin. Parin vuoden Tampereella asumisen jälkeen tuli aika lähteä koulunpenkille Ouluun ja haaveena oli rakennusmestarin titteli. Toisin kuitenkin kävi ja Antti Veteläinen (28) päätyi etenemisten kautta Kuopion toimiston myyntipäälliköksi.

Monet kysyykin, että miksi tulin tänne ja edelleen olen täällä! Ihmiset ympärillä tekevät varmasti isoimman osan ja myös firman toimintamallit, jotka ovat omien ajatuksien kanssa samoilla aallonpituuksilla. Koko ajan kehitytään ja mennään eteenpäin, niin mikäpäs siinä! Urheilu on tarttunut mieheen jo nuoruudessa Kuusamossa ja vapaa-ajalla harrastuksiin kuuluu edelleenkin salibandy ja futis. Mutta punttisalille en mene, toteaa Antti.

Tiukat kriteerit ja tarkka valinta


Antti oli aika tarkka työpaikan valinnasta, hän kävi viidessä eri työpaikassa haastattelussa ennen kuin päätyi Primelle hommiin. Syyt olivat lopulta hyvin simppelit; takuupalkka, selkein provisiomalli, miellyttävin tuote sekä hyvä ensivaikutelma Primen ihmisistä. Sähkösopimukset ovat yksi suurimpia myyntituotteita Primellä ja vaikka sähkö on jokapäiväinen asia, niin jopa kaikkitietävä Antti myöntää tietäneensä sähköstä ’’yllättävän vähän’’: Sähkösopimuksista ei ollut paljoakaan tietoa, mutta toki olin omat sähkösopimukset kilpailuttanut muutamaan kertaan. Toki sitten koulutuksessa pääsi perehtymään tarkemmin sähkösopimusten kilpailuttamiseen ja nyt sitten on kyllä sähköasiat hallussa!

Päivän paras


Muistan ekan työpäivän Oulussa, kun olin siirtynyt iltavuorosta päivävuoroon ja olin päivän paras. Siitä napsahti palkinnoksi lounasseteli ja 20 euron lahjakortti normaalin palkan päälle! Paras myyntikisa Antin mukaan on ollut kuitenkin kolme kuukautta kestänyt myyntikisa Oulun ja Kuopion toimistojen välillä, jonka Kuopion toimisto lopulta voitti! Koko toimiston väki pääsi virkistysreissulle Tallinnaan.

Myyntipäällikkönä työskennellessä Antin fokus on myyntineuvottelijoiden kouluttamisessa ja myynninohjauksessa, joten omia asiakaskohtaamisia tulee nykyään vähemmän. Myyntineuvottelijan tehtävistä mieleen on kuitenkin jäänyt vanhempi naishenkilö Raumalta: Tämä vanhempi raumalaisrouva ihastui mun murteeseen ja puhetyyliin niin kovasti, että suositteli myös naapureille ja sukulaisille samaa sähkösopimusta. Luonnollisesti heille myös kilpailutin sähkösopimuksen eli käteen jäi mukavaa palautetta sekä hyvät palkkiot, kertoo Antti nauraen.

Ihminen omana itsenään on parasta


Paljon ihmisiä rekrytoineena Anttikin löytää helposti hyvän työkaverin profiilin. Tykkään avoimista ja rohkeista ihmisistä. Ei täällä tarvitse ujostella, parhaimmat hetket koetaan juuri niiden ihmisten kanssa, jotka avoimesti kertovat itsestään ja ovat vain omia itsejään!
TÄYTÄ HAKEMUS